Karjakaupungin katveessa

Pori ei ole merikaupunki vaikka meren läheisyydessä sijaitseekin. Porilaisia viehättävät enemmän sisämaan lattanat savimaat jonne kaupunki tasaisen varmasti koko ajan laajenee. Trendi on tismalleen päinvastainen kuin muualla maassa tai maailmalla. Satakunnan kansa, tyyni paaluttaa peltojansa.

Hyvä näin. Mäntyluodon sataman synnyttämä piskuinen Uniluodon ruutukaavalähiö saa elää ruususen untaan eikä monilla unohtumattomilla kulttuurimonumenteilla kuten Unskilan baarilla näytä olevan välitöntä uhkaa. Karjakaupungin läheisyys heijastuu myös alueen veneilyssä. Täällä ei juuri huviveneilyä tunneta, vaan kaikella vesillä liikkuvalla täytyy olla jokin käytännöllinen funktio. 

Käytännössä se tarkoittaa kalastusta, muodossaan tai toisessa. Kalastaminen on miesten hommaa, ja jos ilman lippuja, muovikannuja  ja ruostuneita pesäankkureita uskaltaa merelle lähteä, on vaarana saada epäilyttävän mammanpojan, tai mikä vieläkin kauheampaa, vihertävän luontohipin leiman. Lisäksi kiukkuista muijaa pääsee ainakin hetkeksi karkuun jopa näennäisen ahkeruuden varjolla ja kohtalotovereitten kanssa on mahdollisuus varovaiseen punssinottoon,  jos ei  ihan merellä niin ainakin satamassa venepeittojen suojassa. Meissä kaikissa piilevää rantojen miestä ei niin vain lannisteta!

Uniluodon satama on Selkämeren alueella harvinaisen puhdaspiirteinen Pohjanlahtelainen kalasatama joita ei Närpiön eteläpuolelta juuri montaa löydy. Puupaatit ovat luonnollisesti kuidutetut ja varustelutaso on lievästi ilmaistuna  karun funktionaalinen. Siika ja taimen ovat kalat joita pyydetään, joskin saaliit ovat nykyisin enään murto-osa takavuosien määristä. Siika on pienentynyt ja samanaikaisesti vähentynyt kun meri on rehevöitynyt.

Ennuste lupaa seuraaviksi päiviksi roimaa pakkasta ja nyt on, ainakin tilapäisesti, kalastuskausi ohi. M/S Janina nostetaan rantahietikolle ja vermeet viedään talliin. Louise rantautui Uniluotoon jo vuosikymmenet sitten eikä hänenkään elämästään ole kalastus jäänyt puuttumaan.

Uniluodon joka kolkasta näkyy ainakin palanen avomerta. Ja vielä paremmin se kuuluu. Huokailee joka kämppään sisälle asti, päivin ja öin.

Meren puolen luonnonkaunis ranta vanhoine arkeologisine kulttuurikerrostumineen on ilo silmälle.

  

Tässä Pohjanlahti. Näkymä Mäntyluodon puolelta länteen. Kuva kertoo tästä päivästä.

Olisiko joulu tulossa kun Alli II on rantautunut Säpistä mastopuineen?

Täällä ei liiemmin windfall voittoja haalita vaikka tekniikka näyttäisi hyvin olevan hallussa. Tuulista on kyllä sitten senkin edestä, urbaanissa ja unohtumattomassa Uniluodossa. Ohessa pieni Tuulivoima-video.

Tuulentuivertama Trutholma

Preiviikinlahti ja sen pieni mutta kaunis saaristo saa kiittää luonnonvaraisuudestaan feodaalista perintöään. Lahden kahdella suurella maanomistajalla ei ollut tarvetta realisoida maitaan ennen kuin alueen luonnonarvot ymmärrettiin ja kaukonäköinen kaavoittaja sai yleiskaavaan vihreää väriä 1980-luvun lopulla.

Kunta rauhoitti Kuuminaisten saaret ja kun vielä osa lahden matalista rannoista liitettiin naturaan väistyi uhka mökittymisestä ja lahden muuttumisesta tuulivoiman- ja merisoranoton tuotantoalueeksi.

Trutholma on saariston uloin luoto. Naapurisaarten tavoin se koostuu puustoisesta moreeniharjanteesta, kasvaen tosin vain tervaleppää ja pihlajaa, kuten kunniallisen ulkokarin kuuluukin. Rannat ovat veneiljän painajainen, matalat ja kivikkoiset, jonka lisäksi tyyneelläkin maininki aina käy sen verran, että pienelläkin veneellä on maihinpääsy vaikeaa.

Sunnuntaina tuuli oli lounaassa jolloin saaren itäranta oli leen puolella, mutta siitä huolimatta vanha busteri sai pari uutta lisälommoa kylkeensä. Kolina oli niin kova, että kenties siitä johtuen saderintamatkin väistivät molemmin puolin. Kaikella on puolensa, kuten tavataan sanoa.



Täällä jokaisella karilla on oma kalastushistoriansa, eikä se Trutholman osalta ole suinkaan vielä loppuunkirjattu. Hylkeet verottavat kalastajan siikapesiä, mutta pahvinen tukikohta, vaikkakaan ei vuosiin asuttuna, kertoo vielä ryhdikkäästi menneitten vuosikymmenten käytännönläheisestä arkkitehtuurista.



Interiööri kuin kansallismaisema; klassinen sinipunaraita, ruskea seinähuopa ja oikea puilla käytettävä kamiina ruosteinen suolakurkkupurkki vaippanaan.




Tästä kun lähtee länteen, niin pääsee kättelemään bättre folk. Täällä on Pohjanlahti leveimmillään, muistaakseni noin 256 km. Vastarannalla avara Gävlebukten.




Varmaan siitä johtuen, on saaren länsikärjessä hyvä merimerkki; Preiviikinlahden majakka.




Jos se ei riitä, voi suuntimaa ottaa itärannan kauniista lasikuituisesta jäniksestä. Taustalla Puskuri, Svartgrund ja niitten takana Preiviikinlahden pohjukkaa ja Kuuminaisten rannikkoa.




Itärannan kolmeen osaan lohjennut kivi. Pamaus väitetään kuuluneen Kristiinan asti.





Pari otosta rantavyöhykkeen uskomattoman laajasta ja monipuolisesta jalkinevalikoimasta. Täällä ei tarvitse paljain varpain poukkoilla.


Vanha pihlajapuu, vielä kantaa marjojaan.


Kuten nuoremmatkin, odottaen vuosi vuodelta aina myöhemmin saapuvia tilhi- ja rastasparvia. Nyt luodolla oli vain kolme teerikoirasta, sekin silti lähes sukupuuton partaalla oleva laji nykysaaristossa.


Trutholman tuulensuunnanosoittaja huiskii hyvästit. Niin kauan kuin muistan, on tämä onneton näre ollut tismalleen saman näköinen, osoittaen havainnollisesti mistä suunnasta vallitsevat tuulet puhaltavat.

Pimeää valoa.

Kulunut syksy on ollut siitä erikoinen, kuten muistaakseni viime vuotinenkin, ettei yhtään kunnon syysmyrskyä ole vielä ollut. Sen sijaan tuulta ja sateita on ollut aivan riittävästi. Makholman latitudeilla hiemankin navakampi tuuli tekee veneilystä hankalan koska täällä vallitsee avomeriolosuhteet.

Marraskuu on sikälikin vaikea kuukausi, että se on tavattoman pimeä. Joulukuussa aurinko käy vieläkin matalammalla, mutta jostain syystä se ei tunnu yhtä pimeältä, kenties siksi, että aurinkoisia päiviä on kuitenkin ehkä enemmän.

Vaikka aurinko sunnuntaina näyttäytyi hetkeksi, ei siitä juuri valoisuuden tunne lisääntynyt. Tilanne oli kuitenkin niin poikkeuksellinen että lyhyt päiväretki Säppiin oli kerta kaikkiaan pakko tehdä.




Makholman horisontista katsoen olosuhteet merellä ovat pettävät. Jo pari mailia rannasta on tuuli ja merenkäynti aivan muuta kuin mitä rannalta katsoen luulisi. Tässä ollaan vielä kalarannan väylällä josta näyttää siltä kuin olisi kaunis ja kesäinenkin keli. Räyhissä meri oli jo metrin luokkaa ja meno pienellä veneellä sen mukaista eli todella märkää.




Ja sitten asiaan. Kaikkien hartaasti odottama Saavumme Säppiin kuva; niin, olemme näköjään taas Säpissä.




Kruununmöljän laiturilla on kaikki ennallaan. Säpin endeemi l. kotoperäinen laji nimeltä Heikki Helle näyttää edelleen viihtyvän saaressa koska M/S Pulu kelluu laiturissa.




Matala aurinko valaisee kauniisti Luotsituvanrantaa. Puhvelit ovat kalunneet rannan Lännennokalta Eteläkariin lähes kuljettavaan kuntoon mikä on sangen hieno suoritus muutamalta sonnilta kahdessa vuodessa. Vielä 70 -luvulla saaren pystyi mukavasti kiertämään rantoja pitkin mutta sen jälkeen se on ollut paikoitellen niin umpeenkasvanutta ettei se ole ollut enään käytännössä mahdollista.




Aurinko korkeimmillaan. Lännennokalta avautuu näköala Luvian karuun pohjoiseen saaristoon.




Sieltä löytyy myös merellistä arkkitehtuuria. Pohjoisviitan jänis ja kylkikiinnityksenä alivuokralainen.




Puoli kahden kieppeillä tuuli yltyy ja taivaan peittää tutut sadepilvet. Laiturin uusi lokikirja on kuitenkin ennen lähtöä katsastettava. Kovin vähän näyttää loppusyksyllä tämän mukaan olleen liikennettä joten vierailija M/S Buster jää erityisesti mieleen. Ettei vain olisi eräs tietty ja tunnettu 'Rappiosankari' ?

Toisenlaisia horisontteja.

Ei riittänyt, että Reposaaren kaunein saaristo johon Kallioholmakin kuuluu, haudattiin Tahkoluodon syväsataman alle. Vielä piti tulla kohtalokas 11/9 attentaatti jonka seurauksena eivät edes paikalliset pääse käymään alueella. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO valvoo tiukan ISPS-koodinsa kautta ettei kukaan ilman kulkulupaa pääse satama-alueelle. Käytännössä kaikki maailman satamat on pakotettu noudattamaan ohjetta. Jos tapahtuu yksikin poikkeama säännöstöstä, niin satama luokitellaan ns. saastuneeksi satamaksi joihin poikenneilla aluksilla ei ole enää oikeutta tulla yhteenkään lailliseen satamaan.

Valvonta on siis tiukkaa Tahkoluodossakin, eikä kulkulupia heltiä edes entisille asukkaille. Näin ne rannat sulkeutuvat entisestäänkin.




Kallioholmassa olen seisoskellut vuosien ajan merelle katsoen. Kun katse on kiinnittynyt horisonttiin niin melkein unohtaa millainen maisema selän takana avautuu. Vaikka siellä seistessä aina on jäässä kuin kalikka ja pääsylippu on kovan viranomaistaistelun takana, on se kuitenkin rannikon uloin paikka ja jossa talvellakin avomeri on yleensä läsnä.

Taustalla Tahkoluodon kivihiilivoimala jauhaa sähkötariffia. Päästöoikeuksien kallistuessa, kilisee voimayhtiön kassaan lisää voittoa. Joten kaikkea mielenkiintoista myös tältäkin suunnalta löytyy.




Horisonttia voi toki katsella laivastakin käsin. Proomu Board Helsingistä ns. kymppilaiturissa. Eli nyt ollaan On board on Board.




Jokainen ympäristö sisältää oman estetiikkansa. Täytyy tunnustaa, että viihdyn täällä paremmin kuin monella ns. siistillä rannalla. Kiviaita tuo mieleen Irlannin ja ison meren rannat.




Työn ja ahkeruuden jälkiä on kaikkialla. Tämän ehkä vielä kestää.

Lopuksi Reposaaresta loma-asuntomessujen alta häädetty perinnevenetelakka. Konteksti määrää, sanotaan. Täällä se toimii. Kuten ISPS-koodikin.

Talvisatamaan

Rannat jäätyvät ja on aika siirtyä talvisatamaan.

Marraskuinen Säppi.

Pieniä Räyhien riuttasaaria lukuunottamatta ei Makholman ja Viasvedenlahden edustalla muita saaria ole kuin Säpin majakkasaari. Majakan laiturille eli Kruununmöljään on matkaa 7,5 mailia eli yli 13 km pääosin avomeriolosuhteissa. Saareen ei mennä eikä sieltä edes lähdetäkään kaikilla keleillä. Pienellä veneellä liikuttaessa on oltava maltillinen; jo yli 12 metrin tuulilla nousee aallokko Säpin edustalla helposti parimetriseksi ja on matalalla Viasvedenlahdellakin hankalan jyrkkää ja märkää.

Viikon sade- ja räpäskävihmoittelun jälkeen sunnuntai oli ihanteellinen Säpin retkelle. Pilvistä ja pimeää, vain pari astetta mittarissa, mutta tuulta tuskin lainkaan.

Pakollinen Saavumme Säppiin-kuva; Saavumme siis Säppiin.




Heti laiturilla tapahtuu mielenkiintoisia. Saaren ainoa lähes vakituinen asukki Heikki H. remppaa M/S Pulua tottuneen alkemistin ottein. Sitä kelpaa mantereen asukin vain kateellisena katsella.




Myös lintuasemalla on elämää. Ei tosin muuten näkyvissä, mutta kohtuullisen lajipuhdas Säpin pöytä kertoo vihkiytyneelle että mahdollisuuksia voi vielä olla.




Tyylikäs on luonnollisesti myös aseman kyökki, tällä kerralla tosin epäilyttävän kiiltävässä kunnossa.




Eteisen lattialla lintumiehen iltakengät, saman nimisen laulun mukaan.




Kadonneet lampaat eli muflon-jahdista eloonjääneet löytyivät Prakalan niemestä. Käsi pystyssä attrapoidaan kadonnutta punavarpusta. Nykyaika on tullut siis tännekin.




Saaren länsipuolella kilometrin päässä kohoaa meren julmista syvyyksistä Säpin Ulkolasku. Mahdollinen merisirrimesta ja kaikkien peruskallioitten isoäiti. Tällä kertaa ei sirrejä löytynyt, mikä oli pelkästään hyvä, koska siitä saa syyn tulla uudelleen tähän viehättävään paikkaan.




Lyhyt marraskuun päivä on pulkassa ja tällä kelillä kotimatka käy alle puolen tunnin. Savuverhon välillä hälvetessä näky on suorastaan nostalginen; vielä me palaamme Säppi!

Tsik-sirkku ja muuta suur-riistaa.

Ihmeitten aika ei ole ohi, tai sitten se on päinvastoin. Lauantaiksi osunut pläkä ja aurinkoinenkin keli oli jotain mitä vähiten osattiin odottaa. Säpissä oli taas oltu näkevinään Hodari (katso 23/10) joten pitihän siitä mennä ottamaan selvän. Erittäinkin, koska isot pojat olivat sitä mieltä, ettei pinnaksi, puhumattakaan elikseksi, voinut laskea negatiivista havaintoa. Outoa logiikkaa, mutta syy sekin piipahtaa saarella.

Sitten pakollinen Saavumme Säppiin-kuva; Olemme saapuneet Säppiin. Janne tarkastaa mikä määrä vettä pipoon matkalla kertyi.




Hanhiston niityllä tuli ensimmäiseksi eteen villipuhveli. Valkoinen mies ei voi muuta kuin ottaa lajilleen langenneen haasteen vastaan.




Tämä mammuttien jälkeläinen ei ilmeisesti kokenut valkoista miestä kovinkaan haasteelliseksi. Käänsi vain epäkohteliaasti takapuolensa ja jatkoi työtään. Varsinaisia maisemanhoitokoneita nämä vaeltavat pötsit; toiminnassa päivin öin ilman kummempia lomakorvauksia.




Suoriuduttuamme villieläimistä ja sähköaidasta, heikkovirtaisesta tosin, niin jo pisti Sendari ranttaliksi!

Jalkojen edestä niityn keskivaiheilla lähti lentoon pieni lintu joka äänestä oli pääteltävissä harvinaiseksi Tsik-sirkuksi! Lintu otti harmillisesti ns. ritolat, mutta palasi jonkun ajan kuluttua takaisin ja asettui metsänreunan männikköön kaukoputkella poseerattavaksi. Kaunis ja värikäs Pusilla, pikkusirkku! Se oli sitten minulle elis, diletatti kun olen tällä alalla. Kuinka mones tiedän vasta kun saan ne kaikki laskettua.




Taigametsän komeita hiiripöllöjä löytyi kaksi. Valkoinen mies lajityypillisessä toiminnassaan.




Onnistuneen Hanhiston ja Eteläkarin kierrosten jälkeen oli aika hoitaa tiedoituspuolen velvoitteita. Kaffee siinä pörisee pannussa.

Krävelissä saimme vielä ihailla meren käsittämätöntä laajuutta. Iso halli nosti päätään niemen kärjessä ja horisontissa näkyi logistiikan katkeamaton ketju. Harvinaisen antoisa Säpin-päivä.

Hanhiston Hodari

Perjantai oli jälleen perjantaina, mikä oli sikäli lohduttavaa ettei viisareita tarvinnut siirtää tällä kertaa 24 tuntia. Erinäisistä syistä iltapäiväkaffeepaikaksi valikoitui nyt Karinokan terminaali Säpin saarella. Pakollinen saapumiskuva: Saavumme Säppiin.

Vaikka olen ikäni lintuja tarkkailut, en ole koskaan tykännyt bongata niitä. Olen aina suhtautunut niihin joko esteettisinä tai tieteellisinä objekteina. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä parannus! Säpin Hanhistossa oli muutama päivä aiemmin nähty Hodari, ja huono kun olen tunnistamaan kirvisiä sain syyn lähteä bongaamaan, kenties jopa ottamaan oikein valokuvan, tästä kaukaisesta itäisestä harhailijasta.

Kuvassa Peräkulman iki-ihana koivu.

Tässä se sitten on, harvinainen Hodari! Tosin en siihen saanut näköyhteyttä, mutta tuskin on epäilystäkään etteikö se jonkun heinätöppäreen takana piilottelisi. Tai sitten siellä saattaa olla jopa Godari, joka on kuten nimikin jo kertoo, vielä astetta korkeammalla tasolla. Jumalinen on Hanhiston syksyinen rantaniitty!

Puukiipijään tuli oikein katsekontaktikin. Hanhiston metsänreunassa se roikkui verkossa nokka alaspäin.



Verkonkokijakin ilmaantui paikalle. Pitkälähän se siinä ryhdikkäänä käärii verkkoja rullalle. Viikko on saarella takanapäin, ja toinen vielä edessäpäin, ypöyksin. Nyt ei löysäillä, vaikka kolea koillistuuli ei mitään pudotuskeliä suosikaan. Hiljaista on, vaikkakin Hodari toi saarelle säpinää vain pari päivää takaisin.



Onnistuneen ensibongauksen jälkeen oli nautinto saapua jälleen Karinokan kulttuurimaisemiin.

Ja sitten se pakollinen poislähtökuva. Mariner ei sammunut kuin kerran, juuri Karinokan aallonmurtajan kohdalla jossa maininki heittää kevyen peltiveneen mukavasti rantakarikkoon. Mutta kyllähän nyt tämän kestää, Hodarin ja kenties vielä Godarinkin jälkeen!