Marraskuinen Säppi.

Pieniä Räyhien riuttasaaria lukuunottamatta ei Makholman ja Viasvedenlahden edustalla muita saaria ole kuin Säpin majakkasaari. Majakan laiturille eli Kruununmöljään on matkaa 7,5 mailia eli yli 13 km pääosin avomeriolosuhteissa. Saareen ei mennä eikä sieltä edes lähdetäkään kaikilla keleillä. Pienellä veneellä liikuttaessa on oltava maltillinen; jo yli 12 metrin tuulilla nousee aallokko Säpin edustalla helposti parimetriseksi ja on matalalla Viasvedenlahdellakin hankalan jyrkkää ja märkää.

Viikon sade- ja räpäskävihmoittelun jälkeen sunnuntai oli ihanteellinen Säpin retkelle. Pilvistä ja pimeää, vain pari astetta mittarissa, mutta tuulta tuskin lainkaan.

Pakollinen Saavumme Säppiin-kuva; Saavumme siis Säppiin.




Heti laiturilla tapahtuu mielenkiintoisia. Saaren ainoa lähes vakituinen asukki Heikki H. remppaa M/S Pulua tottuneen alkemistin ottein. Sitä kelpaa mantereen asukin vain kateellisena katsella.




Myös lintuasemalla on elämää. Ei tosin muuten näkyvissä, mutta kohtuullisen lajipuhdas Säpin pöytä kertoo vihkiytyneelle että mahdollisuuksia voi vielä olla.




Tyylikäs on luonnollisesti myös aseman kyökki, tällä kerralla tosin epäilyttävän kiiltävässä kunnossa.




Eteisen lattialla lintumiehen iltakengät, saman nimisen laulun mukaan.




Kadonneet lampaat eli muflon-jahdista eloonjääneet löytyivät Prakalan niemestä. Käsi pystyssä attrapoidaan kadonnutta punavarpusta. Nykyaika on tullut siis tännekin.




Saaren länsipuolella kilometrin päässä kohoaa meren julmista syvyyksistä Säpin Ulkolasku. Mahdollinen merisirrimesta ja kaikkien peruskallioitten isoäiti. Tällä kertaa ei sirrejä löytynyt, mikä oli pelkästään hyvä, koska siitä saa syyn tulla uudelleen tähän viehättävään paikkaan.




Lyhyt marraskuun päivä on pulkassa ja tällä kelillä kotimatka käy alle puolen tunnin. Savuverhon välillä hälvetessä näky on suorastaan nostalginen; vielä me palaamme Säppi!