sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Ei merta edemmäksi



Täällä rannalla tuuli on se joka aina sanoo viimeisen sanan. Oli kesä tai talvi, niin tuuli määrää millaista ulapalla on tai onko sinne ylipäänsä pääsyä. Pienelläkin pakkasella tuuli voi olla lähes kuollettavan jäätävä ja myös sen suunnalla on suuri merkitys. Ikävimpiä ovat ne tuulet jotka tulevat maan suunnasta. Merelle mentäessä kyllä pärjää, mutta takaisinpäin tuleminen voi olla viheliästä. Kovakin tuuli mereltä päin on paljon reilumpaa, koska matkan voi aina keskeyttää ja palata seläntakaisessa kotiin.

Lisäksi tuuli rikkoo jäitä ja kuljettaa kulkukelpoisen jään kauas ulkomerelle josta ne sitten palaavat taas suunnan vaihtuessa takaisin muodostaen ylipääsemättömiä ahtojääkenttiä.

Vielä perjantaina jäätä, josta suurin osa tosin oli jo kertaalleen rikkoutunutta, ulottui Meri-Poristakin katsottuna silmänkantamattomiin. Ensimmäisen kerran vuosiin näin taas senkin ettei Mäntyluodon Kallosta erottanut avovettä edes kiikareilla etsien. Sitten lauantai aamuyöllä virisi kaakkoistuuli joka hetkessä avasi meren Yyteristä Kuuminaisten niemelle ja Räyhiin. Säppiinkin olisi hyvinkin vielä perjantaina päässyt Luvian suunnalta, mutta nyt avovesi oli jo Marjakarin merimetsosaaren rannassa.

Saaret ja sisälahdet sitovat kuitenkin nyt jo vahvan jään aika hyvin paikalleen joten Puskurin saareen pääsi vanhaa reittiä pitkin. Saaren pohjoisrannalta jäät kuitenkin tekivät lähtöä. Omaa latua ei takaisin tullessa enää oikein viitsinyt käyttää...




Jotain liikettä lahdellakin on tapahtunut, koska Svartgrundin viitta löytyi kilometrin verran väärästä suunnasta. Mutta Puskurihan se siellä taustalla uskollisena odottelee. Häijyllä kaakkoistuulella saaren pohjoispuoli antaa mukavan tuulensuojan joskin paluumatka on sitten eri juttu. Mutta kukapa sellaisia viitsisi murehtia?




Puskurin harjanteelta oli hyvät näkymät merelle ja lisäksi metsä antoi tuulensuojan. Saaren vanha pihlaja kurottelee niveliään yhä voimissaan.




Trutholman ajojäästä muodostunut kannas oli lauantaina vielä paikoillaan, mutta sen ylittäminen olisi tälläkin kerralla ollut riskialtista. Sunnuntaina näistä jäistä ei ollut enää tietoakaan.




Lähes viikon kestänyt kuura-kuorrutus alkoi varisemaan. Suojan puolella tyrnit olivat kuitenkin vielä kovin joulukorttimaiset.




Puskurin koillisranta sunnuntaina. Sekin ihme tapahtui että pilvipeite rakoili ja aurinko melkein näyttäytyi.
Nyt odotellaan uusia jäitä. Jos sitten vielä sekin ihme tapahtuisi että pääsisi jo helmikuun hangilla Säppiin. Se onkin sitten tuurista ja tuulista kiinni!

lauantai 9. tammikuuta 2010

Seikkailu sumussa



Jokohan uskaltaisi julistaa purjehduskauden avatuksi sillä perusteella että taas pääsee harhailemaan merellä?

Melkein neljän viikon kova pakkaskausi jäädytti meren niin pitkälle kuin Makholman rannasta silmä kantaa.
Tosin vahvaa jäätä tuskin löytyy muualta kuin saaristosta jossa jääkansi on pysynyt paikallaan ja saanut vahveta päivittäin. Ainakin Luvian puolella ajellaan autojen kanssa jo ulkosaariin asti. Makholmanlahti on toista jäätä; Rengaskarin ulkopuoli jäätyi uudestaan vasta viikko takaisin ja mitä lähemmäksi avomerta menee, sitä ohuemmaksi jääpeite käy. Keskiviikkona oli Loukkeennokassakin vielä avovesi, mutta taivaan väristä näkee, että nyt sekin on karannut kauemmaksi ulkomerelle.

Sukset mopon kylkeen, eväät takahäksälle ja menoksi. Heti Rengaskarin luona yllätti nopeasti syntynyt sumu. Pakkasta oli sumussa enää vajaat kymmenen astetta, eli avomereltä oli saapunut pieni lämpimämmän ilman virtaus joka sitten tiivistyi lähempänä maata.

Olen kerran eksynyt pahasti sumussa merenjäällä ja sen jälkeen olen visusti kantanut mukanani pientä marssikompassia. Koetin sen avulla suuntia, mutta koska kuuden kilsan päässä olevat Räyhän karit joihin oli aikomus päästä vaatii kuitenkin aika tarkan suuntiman, katsoin helpommaksi pitää sumun läpi hohtava aurinko vasemmalla poskellani. Kurssi olisi silloin 280 ja mopon matkamittari saisi toimia lokina.




Aikani ajettuani tuli jäästä näkyviin karikon kohouma joka ei sopinut mihinkään laskelmaan. Ilmeisesti kurssini oli sittenkin liiaksi pohjoiseen ja korjasin sitä lännemmäksi. Jään vahvuutta luotasin pitämällä molemmat jalat jäässä ja sen väriä tarkkailemalla arvaamaan sen vahvuutta. Vaalea jää ok, tumma ei hyvä.

Jossain vaiheessa sumun seasta kangasteli maata jonka tunnistin Säpin takarannaksi. Lisäksi näkyi vihreä viitta joten minun oli oltava liki Räyhien leveysasteita. En uskaltanut edetä enempää, eritoten kun olin jo kerran joutunut tumman jään alueelle ja pakittanut hitaasti ja höyhenen kevyesti kyseenalaiset metrit taaksepäin. Loki näytti jo kuutta kilometriä, joten senkin puolesta oli jo aika vaihtaa kevyempiin välineisiin.




Vaikka näkyvyyttä oli niukanlaisesti, niin avaruudellinen tunne oli kuitenkin laaja. Sumun läpi häämöttävä aurinko loi kauniin valoilmiön vastapuolelleen. Siirryin suksimieheksi ja lähdin hiljakseen sivakoimaan länteen päin. Hiihdin vartin, eikä mitään ilmestynyt näkyviin. Jos kiersin Räyhät idän puolelta, saisin hiihtää Ruotsiin asti mikäli jäitä riittäisi. Tai jos meninkin pohjoisen kautta ohi, niin olisin jo liki ohenevaa avoveden reunaa.




Eipä muuta kuin takaisin omia jälkiä seuraten ja teetauolle mopon viereen. Puolen tunnin kuluttua sumu hälveni ja huomasin olevani kilometrin verran Räyhistä, suurin piirtein paikassa johon olin ajatellutkin tulevani. Moukan tuuria sanoisi joku ellei paremmin tietäisi!




Seurasin nyt omia jälkiäni lähemmäs Räyhiä ja löytyi sekin paikka josta olin aiemmin pakittanut. Jäästä sai muutamalla lyönnillä sauvan läpi ja sen vahvuus oli noin neljä senttiä. Edempänä se oli taas vahvempaa. Vaikeita ja epäloogisia joskus nämä merijäätkin, tähän aikaan vuodesta. Vielä on merivesi lämmintä, ja ns. oikeina talvinakin Säppiin harvoin mentiin vielä tammikuun puolella.




Perillä Idän Räyhässä. Vielä on Makholmanlahden pooki pystyssä, vaikka ilman toimenpiteitä tämä tunnus on pian muisto vain kuten kaikki muukin Räyhien tarunhohtoisesta kalastuskulttuurista.

Paluumatka sujuikin sitten suoraviivaisemmin. Rengaskarin luo tullessani ilma jäähtyi ja sumua muodostui uudestaan. Mutta nyt oli jo jäljet mitä seurata. Olisipa seilatessakin vanha perävana yhtä lailla näkyvissä! Mopokin hyytyi vain kerran, juuri saavuttuani Makholman rantaan. Moukan tuuria sanoisin, ellen paremmin tietäisi!

lauantai 2. tammikuuta 2010

Holotna!



Tulipahan tehtyä talven ensimmäinen hiihtoretki. Pakkasta oli -17 mutta olosuhteet olivat kuitenkin pitkästä aikaa otolliset; tuulta oli vain hiven ja jopa matalalla makaava aurinkokin näyttäytyi.

Makholmanlahdelle jäitä tuli heti pakkaskauden alettua 15/12. Tosin kantavaa jäätä muodostui vain Rengaskariin asti koska sitkeän tasaisesti eri suunnista puhaltaneet tuulet veivät aina muodostuneet jäät ulompaa lahdelta. Vuodenvaihteessa meri oli avoin jopa Rengaskarin rannassa, eli vain kilometrin verran mantereesta. Joten tällä suunnalla saaristoretkeily jäi lyhyemmiksi kävelyretkiksi tai pikaisiksi mopomatkoiksi lähikareille.

Vuoden toinen päivä oli sitten poikkeuksellisen heikkotuulinen, joten tilaisuutta päästä ulkosaaristoon ja avomeren reunalle ei yksinkertaisesti voinut laiminlyödä. Jos ei ymmärrä miksi sinne on mentävä, voi perehtyä vaikkapa Fridtjof Nansenin ' Yön ja jään matkaan' niin johan tajunta laajenee. Jos ei tarkoituksena ole ajelehtia pohjoisnavalle asti, niin liki ainakin!

Joka tapauksessa jäitten tulo aloittaa täällä rannalla uuden kauden, kenties vuoden parhaimman, eikä pelkästään seikkailu- ja löytöretkeilijälle vaan myös muille kuten kalastajille. Tosin vuosi vuodelta heikentyneet saaliit ovat johtaneet siihen että Makholmassa uittaa verkkojaan vain kylän viimeinen ammattilainen.




Preiviikinlahti jäätyi myös pakkaskauden alussa, mutta avoin ja tuulinen kun lahti on, niin sinne jäi runsaasti avoimia tuulensilmiä jotka sitten lumenpeittäminä ovat erityisen vaarallisia. Suksimies on aina etulyöntiasemassa näillä jäillä, koska jo kova hankikin saattaa kantaa ja sommattominen sauvaniskujen vasteesta tuntee useimmiten miten jään vahvuus alla vaihtelee.

Vanhemman ja yhden yön välisen jään raja kulki Kuuminaisten ja Svartgrundin välissä, kuten tavallisesti. Klikkaapa kuva suuremmaksi!




Lähempänä Svartgrundin puolta saattoi jo ihailla komeaa merisavua Kuuminaisten ja saarten välissä.




Vihdoinkin Puskurin rannassa! Säppi häämöttää aika liki, vain kuuden kilometrin päässä.




Kuuminaisten Loukkeennokkaa on mukava katsella tältä kantilta. Sen takana avautuu laaja Viasvedenlahti ja Makholmankin rannat.




Trutholma on melkein kivenheiton päässä, mutta välissä olevaa ahtojääkenttää en viitsinyt ylittää koska satunnainen isompi maininki olisi saattanut hajoittaa sen kulkukelvottomaksi. Ja vaikka Trutholma onkin Preiviikinlahden hienoimpia saaria, ei sinne juuri näillä keleillä viitsisi asumaan jäädä.




Paluulatu; Puskuri taakse jää. Svartgrund antaa tuulensuojaa ja aurinkokin jopa lämmittää hiven. Vielä on edessä runsas kilometri mantereen tuulensuojaan, mutta matka on sikäli helppo että nyt tuuli on sivutakainen.


Tästä ei voi olosuhteet muuta kuin parantua. Siitä huolimatta hieno reissu, eihän saariin edes ole päässyt joka talvi. Vuoden paras aika koittaa, ja ennusteet lupaavat pelkkää hyvää, kahtakymmentä astetta ja enemmän!