Buster valikoitui kulkupeliksi kun kuomusta saa sateensuojan.
Matkalla ohitamme Marjakarin jossa sijaitsee Pohjanlahden suurin
merimetsoyhdyskunta. Ne ovat kuin kesämökkiläiset; viipyvät
maisemissa vain keskikesän kauneimmat kuukaudet.
Tervakallion kalakämpän kupeesta aukeaa Marjakarin takaa koko
Viasvedenlahti. Kauimpana häämöttää Makholman rannat.
Komeimmat rintamat liikkuivat ulkomerellä joten rantauduin lähes uloimmaille Luvian ulkokareista; Punaiselle kalliolle. Koska meri kävi kallioluodon suojankin puolella voimakkaasti, jätin Busterin pari metriä irti kallioista. Tilanne oli jotenkin kovin kolkko, kallioluoto ilman pienintäkään kasvillisuutta ja taivaskin musta ja sateinen.
Jyrkkiä kallioita kuljin varovasti ja ajattelin 'että tänne en kyllä jää'.
Tulin takaisin Busteriin mikä vaati oman keplottelunsa kun kallio oli liukas ja limainen. Maissa piti vielä käydä irroittamassa pieni naara-ankkuri jonka yhden kärjen olin kiilannut kallionkoloon.
Hypätessäni kalliolle lenkkari ei pitänyt ja sitten mentiin. Toisessa kädessä oli Hitan pokkari jonka onnistuin heittämään Busteriin (ja jolla nämä kuvat on otettu) ennen kuin sain otteen kiinnitysköydestä. Aikani siinä roikuttuani koetin pungertaa itseni veneeseen. Se ei sitten luonannut alkuunkaan; vedestä ei voi ponnistaa ja vettä täynnä olevat vaatteet painoivat niin paljon etten saanut jalkaani nostettua juurikaan vedenpinnan yläpuolelle. Se, että nyt oli ns. tosi kysymyksessä tuli kyllä pian selväksi, vaikka kovin kliseiseltä saattaa
kuulostaakin.
Vedin itseni kiinni kallioon ja sain toisen jalan alle jostain tukea joten pystyin huilaamaan hetken. Siinä sitten olin kuin löysässä hirressä; kainaloita myöten meressä, Buster vasemmalla ja limainen kallioseinämä oikealla. Ei auttanut kuin yrittää sitten sitä kalliota. Pelkäsin mutakoukun irtoavan ja sinkoavan otsaani kun hilasin itseäni pikku hiljaa köydestä vetämällä kuiville. Pahaenteisesti ankkuri kitisi ja rutisi kolossaan mutta piti.
Olin siis pelastunut. Ylläolevan kuvan otin Busterista juuri ennen puljuja. Kivan näköinen paikka.
Tässä sitten ollaankin jo veneessä. Pokkari löytyi etutuhdolta linssin reunus lommoilla mutta muuten kunnossa. Vesi ei muuten tuntunut kovin kylmältä missään vaiheessa. Siitä saan kaiketi kiittää villaisia pitkiä kalsareita. Olen sitä sorttia joka ei juuri pitkistä kalsareista piittaa; ne on mamiksia varten ja pannaan päälle vasta talvipakkasilla. Nyt ne olivat jalassa koska uudet sadehousut olivat kovin ohuet ja kylmät.
Koska kahvittelu oli jäänyt hieman ns. vaiheeseen, niin poikkesin taas Tervakallion mukavaan suojaan. Jopa aurinkokin suvaitsi näyttäytyä.
Kahdeksan mailia kotiin. Vanha vaihdeviallinen Marinerkin suoriutui
hommasta ilman ylimääräisiä pysähtymisiä. Ei paskempi reissu,
vaikka oli nuo märät kalsaritkin kyydissä!
Siinäpä oli jännä tilanne! Yksinliikumisella on omat puolensa
VastaaPoistaNäin on; se nimittäin vasta jännää oli kun Hitta löysi märät vaatteet saunasta...
VastaaPoistaMoi! On ollut mukava katsella ottamasia kuvia lapsuudestani tutuissa maisemissa. Käytät saaresta nimeä Tervasaari, mutta minä tunnen sen nimellä' Pohjakallio. Sitä nimeä käytti pappani, joka on tuon kuvassa näkyvän kalamajan aikoinaan pykännyt pystyyn ;-)
VastaaPoistaTervakallion nimen olen ottanut peruskartasta.
VastaaPoistaMerikortissa ei saarta ole nimetty lainkaan. Pohjankallioina (monikko) tunnetaan kallioryhmä Säpin puolella. Mutta Pohjakallio (yksikössä)on varmasti sekin oikea nimi saarelle.
Minähän vuonna isäsi kämpän pystytti? Se on edelleen mielenkiintoinen muistomerkki ajoilta jolloin kalastus oli elinkeino ja hitaampien veneitten varassa.
Kämppä on rakennettu joskus 50-luvun alussa. Pappani ja isäni olivat pienellä kuorma-autolla vieneet rakennustarvikkeet jäätä pitkin saareen ja keväällä ilmojen lämmettyä sen verran, että tarkeni, kävivät rakentamassa kalamajan. Itse muistan kuinka pappa keväisin ja syksyisin lähti viikoiksi kalastamaan pohjannaulaksi/lännennaulaksi kutsutulle alueelle säpin ulkopuolelle ja piti majapaikkanaan tuota majaa. Ei sen aikaisilla veneillä olisi edes ehtinyt ajelemaan mantareelle joka päivä, kun matka mantareelta Pohjakallioon kesti melkein tunnin vielä silloinkin kun pappa oli jo hankkinut Bernhardin paatin pohjalle;-). Me lapset pääsimme hyvällä ilmalla mukaan viettämään kauniita ja kuumia kesäpäiviä juhannuksen aikoihin. Pappa kuoli -76 ja sen jälkeen paikkaa ei käytetty muuta kuin juhannuksen viettoon siihen asti, kunnes vuokrasopimus seurakunnan kanssa loppui joskus 80-luvun puolivälin paikkeillapaikkeilla. Silloin myös oli tapetilla kalastusmajan hävittäminen ja isäni muisteli, että Arvi Laaksonen ehdotti sitä palokunnalle poltettavaksi, mutta onneksi jostain syystä jäi tekemättä. Arvi oli kova lintujen suojelija ja hänestä käynnit saarella häiritsivät lintujen elämää
VastaaPoistaOn varmasti ollut ikimuistettavia kesiä siellä todella ulkomeren äärellä. Tunsin Arvin aika hyvin. En usko että hänkään mielellään olisi hävittänyt taidokkaasti tehtyä kämppää.
VastaaPoistaTässä muuten näkymä kolmeen suuntaan sisältä:
http://www.rupuranta.net/weblog/filet/090516I/
Laitan sinulle koordinaatit, jossa kalakämppä sijaitsee: KKJ peruskoordinaatisto
VastaaPoistaN 6814903 E 1517654 ja Tervasaari sijaitsee siitä noin kilometrin etelä-kaakkoon.