Pitkiä kalsareita

Perjantai valkeni yllättäen lähes pläkänä keskellä pitkäkestoista

syystuulikautta. Lisäksi komeat rae- ja sadekuurorintamat pyyhkivät

merellä joten ajatus päivästä neljän seinän sisällä ei kauheasti

houkutellut. Lähdön hetkellä klo 11. oli maa vielä kuurassa ja Stinassa

pilssi kokonaan jäässä! Vesi rannassa sen sijaan oli jäätöntä.

Buster valikoitui kulkupeliksi kun kuomusta saa sateensuojan.




Matkalla ohitamme Marjakarin jossa sijaitsee Pohjanlahden suurin
merimetsoyhdyskunta. Ne ovat kuin kesämökkiläiset; viipyvät
maisemissa vain keskikesän kauneimmat kuukaudet.




Tervakallion kalakämpän kupeesta aukeaa Marjakarin takaa koko
Viasvedenlahti. Kauimpana häämöttää Makholman rannat.

Komeimmat rintamat liikkuivat ulkomerellä joten rantauduin lähes uloimmaille Luvian ulkokareista; Punaiselle kalliolle. Koska meri kävi kallioluodon suojankin puolella voimakkaasti, jätin Busterin pari metriä irti kallioista. Tilanne oli jotenkin kovin kolkko, kallioluoto ilman pienintäkään kasvillisuutta ja taivaskin musta ja sateinen.

Jyrkkiä kallioita kuljin varovasti ja ajattelin 'että tänne en kyllä jää'.

Tulin takaisin Busteriin mikä vaati oman keplottelunsa kun kallio oli liukas ja limainen. Maissa piti vielä käydä irroittamassa pieni naara-ankkuri jonka yhden kärjen olin kiilannut kallionkoloon.

Hypätessäni kalliolle lenkkari ei pitänyt ja sitten mentiin. Toisessa kädessä oli Hitan pokkari jonka onnistuin heittämään Busteriin (ja jolla nämä kuvat on otettu) ennen kuin sain otteen kiinnitysköydestä. Aikani siinä roikuttuani koetin pungertaa itseni veneeseen. Se ei sitten luonannut alkuunkaan; vedestä ei voi ponnistaa ja vettä täynnä olevat vaatteet painoivat niin paljon etten saanut jalkaani nostettua juurikaan vedenpinnan yläpuolelle. Se, että nyt oli ns. tosi kysymyksessä tuli kyllä pian selväksi, vaikka kovin kliseiseltä saattaa
kuulostaakin.

Vedin itseni kiinni kallioon ja sain toisen jalan alle jostain tukea joten pystyin huilaamaan hetken. Siinä sitten olin kuin löysässä hirressä; kainaloita myöten meressä, Buster vasemmalla ja limainen kallioseinämä oikealla. Ei auttanut kuin yrittää sitten sitä kalliota. Pelkäsin mutakoukun irtoavan ja sinkoavan otsaani kun hilasin itseäni pikku hiljaa köydestä vetämällä kuiville. Pahaenteisesti ankkuri kitisi ja rutisi kolossaan mutta piti.

Olin siis pelastunut. Ylläolevan kuvan otin Busterista juuri ennen puljuja. Kivan näköinen paikka.




Tässä sitten ollaankin jo veneessä. Pokkari löytyi etutuhdolta linssin reunus lommoilla mutta muuten kunnossa. Vesi ei muuten tuntunut kovin kylmältä missään vaiheessa. Siitä saan kaiketi kiittää villaisia pitkiä kalsareita. Olen sitä sorttia joka ei juuri pitkistä kalsareista piittaa; ne on mamiksia varten ja pannaan päälle vasta talvipakkasilla. Nyt ne olivat jalassa koska uudet sadehousut olivat kovin ohuet ja kylmät.

Koska kahvittelu oli jäänyt hieman ns. vaiheeseen, niin poikkesin taas Tervakallion mukavaan suojaan. Jopa aurinkokin suvaitsi näyttäytyä.




Kahdeksan mailia kotiin. Vanha vaihdeviallinen Marinerkin suoriutui
hommasta ilman ylimääräisiä pysähtymisiä. Ei paskempi reissu,
vaikka oli nuo märät kalsaritkin kyydissä!